Vive la France!

Eilinen päivä lukeutui varmasti yhteen parhaimmista ikinä. 

Kelloja siirrettiin yöllä myös täällä, joten herääminen oli jo vähän helpompaa. Lucille katsoi Barbie-merenneito-leffaa varmaan viidettätoista kertaa sinä aikana kun mä oon ollut täällä. Merenneitojen lisäksi Lucille rakastaa leppäkerttuja, ja leppäkerttutarroja löytyy vähän joka puolelta :)

Ulkona oli lämpöä 18 astetta, joten istuskeltiin siellä, Seb soitti kitaraa ja Loreleï tanssi ja lauloi. Leikittiin, pelattiin fudista ja sitten Seb kysyi haluisinko yrittää ajaa kevarilla taas. Jännitti ihan hullun lailla että kaadun ja rikon pyörän tai ajan sen alas kiellekkeeltä tai JOTAIN, joten aikaa kului ennen kuin sain laitteen pysymään käynnissä ja liikkumaan, mutta mä onnistuin! Fiilis oli ihan uskomaton, mä ajoin kevarilla!^^

Syötiin ulkona ja sitten Seb ja Celine pesi lattiat sun muuta, joten mä vahdin Faustinea ulkona. Ihana sää, ihanat maisemat ja ihana lapsi, elämä on aika mahtavaa. Kun talo oli saatu siivottua, olikin jo melkein aika lähteä katsomaan matsia. Minä, Loreleï ja Seb lähdettiin kohti Saint-Etienneä Jaguaarilla. Aurinko paistoi, kuunneltiin rokkia ja istuin Jaguaarissa, tunne oli ihan epärealistinen, ei tällainen voi olla totta! Hetken kruunasi vielä se, että kun metsä loppui, näin, että me ajettiin pilvien päällä. Siis ihan oikeesti, tän on pakko olla unta! Se kyllä tarkoitti sitä että lähes koko loppumatka ajettiin hirveässä sumussa, mutta oli kyllä sen arvoista.
Vasta Saint-Etienneen saapuessa tajusin, että matsi olikin vähän isompi juttu. Liput eivät maksaneet kuin 15 euroa, joten olin ajatellut että paikalla on varmaan muutama sata, ehkä reilu tuhat katsojaa, että tää on tällainen paikallisen liigan peli tms. Lähestyessä stadionia autoja oli parkeerattu aivan kaikkialle, kävelytielle, tielle ja nurmikolle. Okei, kyseessä olikin vähän isompi juttu, muutama tuhat katsojaa? Stadionin porteille saapuessa ensimmäinen asia minkä näin, oli mellakkapoliisit. Kypärät ja kilvet ja kaikki. Porteille saakka saattoi kuulla ihmisten huutavan ja laulavan kannustuksia. Apua, Vieläkin vähän isompi juttu? Porteilla suoritettiin turvatarkastus, ja selvisi että mun kameran toinen objektiivi on liian iso. Voitte vaan kuvitella miten paniikissa olin, oltiin myöhässä jo valmiiksi ja nytkö pitäis lähteä vielä viemään kameraa takaisin autoon, vai takavarikoitaisiinko se? Onneksi Seb sai neuvoteltua asian niin, että sain ottaa kaikki tavarat mukaan, pienemmällä putkella saisin kuvata, mutta toisen pitäisi pysyä visusti laukussa. Huokaisin helpotuksesta ja lähdettiin kapuamaan portaita. Meidän paikat oli melkein ihan ylhäällä, suoraan pressipaikkojen yläpuolella, täydelliset mun mielestä, vaikka eniten huutavat fanit olivatkin vasemmassa päädyssä. Muut ihmiset olivat jo paikoillaan, matsi oli alkanut ja omille paikoille pääseminen oli pelottavaa, penkkirivit olivat erittäin kapeat. Kylmät väreet juoksivat pitkin selkää koko matsin ajan, oli upeeta kuulla sellaisen määrän ihmisiä laulavan ja huutavan ja kannustavan. Jossain vaiheessa screenille ilmestyi teksti: Vous êtes 33 991, merci! Paikalla oli siis 34 000 katsojaa! Kun Saint-Etienne vihdoin teki maalin, koko katsomo hyppäsi pystyyn ja melu oli korvia huumaava. Voitto tuli, 1-0. Seb oli sitä mieltä että peli ei ollut kovin hyvä, vastustaja ei ollut tosissaan, mutta mua ei haitannut.
Kotimatkalla kaikki olivat väsyneitä mutta tyytyväisiä, mä ehkä kaikista eniten. Soitin suomalaista musiikkia, maisemat oli edelleen upeat ja tähtiä ainakin miljoona. Kotiin tullessa Celine katsoi viimeistä Harry Potteria, istuin hetkeksi katsomaan, mutta vaikka leffa on loistava, väsymys vei voiton. Edelleenkin kaikkea tätä on vaikea uskoa todeksi. Toki toivoin, että tulisin viihtymään, mutten olisi ikinä uskonut että jo ensimmäinen viikko olisi ollut näin uskomaton.

I did it!

<3

Paikka näyttää aamuisin Baskervilleltä